torstai 12. lokakuuta 2017

Pikkuhommia

Olimme lasten kanssa tyhjentämässä läheiseltä sahalta tullutta "kalikkakuormaa" (lautojen sahauksessa yli jäänyttä erikokoista puukappaletta sisältävä lava), kun pihan yli lensi hyvin matalalta neljä uljasta joutsenta. Joutsenten lentosuunta oli itään ja yksi selitti meille ohi mennessään, että "ei me lähdetäkään vielä". Voi, miten iloiseksi tulimmekaan noiden kauniiden eläinten näkemisestä! He lensivät rauhallisen tasaista tahtia ja olivat niin kauniita. Anni-koirakin tarhassaan nosti päänsä ja katseli lintuja.

Odottelen Pappaa ja nuorinta poikaa Mikkelistä pojan jääkiekkoharjoituksista. Uunissa tuoksuu kauraomanapaistos ja millään ei malttaisi antaa sen kypsyä kunnolla. Syksyn herkkuruoka, paistettu omena eri muodoissaan, on niin hyvää, että sitä voi syödä viikkokausia joka päivä, eikä vieläkään kyllästy. Tällaisena omenavuonna omenaruokia todellakin syödään viikkokausia, jos mieli tekee, sillä satoa riittää. Tänään toinen tätini laittoi viestiä, että olisi omenia tarjolla, mutta jouduin kauniisti kieltäytymään tarjouksesta, kun luulen, että entistenkin kanssa minulla riittää askaretta pidemmäksi aikaa.

Omenasorvi olisi sellainen apuväline, että se kannattaisi kyllä hankkia. Sen ensimmäisen omenatädin luona oli sellainen vekotin ja olin vaikuttunut sen nopeudesta ja kätevyydestä.

Meillä on ihan kohta ruska-aika ohi. Paikoin koivut ovat jo paljaita ja jäljellä olevat kultapukuiset alkavat olla jo väsyneen näköisiä. Jos yön aikana ei keksi sataa, olisi hyvä kuskata kanalaan alapihan nurmelta kuivuneita salavan ja tammenlehtiä kuivikkeeksi.

Yhtenä päivänä ihmettelin outoa touhua alapihalla: kaksi pojista haravoi lehtiä ja survoi niitä säkkeihin. Menin kysymään pojilta, oliko vanhin veli heitä hommaan patistanut (vanhin poika työskentelee huoltomiehenä ja hänelle lehtihommat on jokasyksyistä rutiinia). Nuo kaksi poikaa väitti, että ei ole ja samaan hengenvetoon kysyivät: "miten niin". Ihan sen takia kysyin, koska touhu oli sen verran outoa heidän omaksi keksimäkseen. Ihan itse olivat homman keksineet. Sanoin, että pääsevät helpommalla, kun kuskaavat lehdet selkänsä takana olevaan kompostiin, niin ei tarvitse tuhlata kalliita jätesäkkejä. Sitä en vain ymmärtänyt, miksi kummaltakin pojalta pääsi röhönauru, kun kuulivat "kalliiden säkkien" maksavan montakymmentä senttiä kappale. Toinen jopa ehdotti maksavansa säkit omista rahoistaan. Totesin vain, että taidan elää poikien kanssa eri aikakaudella.

Kuusi säkillistä taisi poikien into kestää, mutta nythän sama paikka nurmikolla on moninkertaisen lehtimaton peittämänä. Jättisuuresta salavasta riittää pudotettavaa, eikä tammikaan ole mikään vähälehtinen.

Pappa tyhjensi poikien täyttämät säkit kompostiin ja asetteli sitten tyhjät säkit tammen oksanhaarukkaan yhdeksi iltahämärässä pelottavasti kahisevaksi huiskaksi. Kaksi päivää säkkejä katseltuani toin ne etukatokseen myttyrään. Tänään myttyrän ohi kävellessäni ajattelin, että noihin säkkeihinhän voisi raivata vanhasta talosta kaatopaikalle menevää roinaa. Toivon, että säkit eivät ole katoksessa enää ensilumien aikaan.

Tälle talolle on hyvin tyypillistä, että hommat kasautuu, leviää, siirtyy ja odottaa aikaansa. Kun kesälomallani sain kolmena päivänä siivottua yhden kammarin vanhan talon puolelta melkein valmiiksi, on samainen kammari kohta täyttynyt uudelleen talteen viedyistä tavaroista. Kammarin yhdessä nurkassa on läjä elektroniikkaa, jotka paikallistin velipoikieni omaisuudeksi. Kuvittelin pääseväni helpolla kasan suhteen ja näytin sen kummallekin veljelleni. Toinen sanoi yhden vehkeen olevan hänen ja jopa mahdollisesti olevan käyttökunnossa. Hän epäili, mahtaisiko kirpputori ottaa laitetta vastaan. Mietteliäästi hymisten hän tuli kammarista ja sen laitteen kohtalo jäi roikkumaan ilmaan. Muutama päivä myöhemmin näytin kasaa toiselle veljelleni ja hän, ikäänkuin taka-ajatukseni arvaten, sanoi, että "ei nuista kyllä mikkään ole minun". "Tie niille, mitä lysteet."
Eli asiani ei edistynyt ollenkaan ja mielessäni on, että seuraavan kerran kierrätysasemalle kuormaa viedessä taidan vähin äänin raijjata koko kasan sinne.

Mutta anteeksi jos kiusaan: nyt en enää odota, vaan käyn katselemaan ja maistelemaan kauraomenapaistosta. Sen resepti on takuuvarma: kuorineen lohkottuja omenia, siirappia, kaurahiutaleita ja ripaus jauhettua mantelia. Vaniljakastike tarvitaan ehdottomasti mukaan.
Kuulumisiin, hyvät ystävät! Seuraavalla kerralla yritän puhua muista kuin omenista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti