tiistai 25. heinäkuuta 2017

Tunteet mukana

Blogien lukeminen on niinkuin kävisi ystävällä kylässä. Omaan blogiin kirjoittaminen on niinkuin juttelisi ystävien kanssa.
Olen kai sittenkin sen verran sosiaalisuuteen taipuvainen, että blogin kirjoittamista tulee ikävä, kun ei halua toimeen ryhtyä liian vähällä keskittymisajalla tai väsyneenä. Väsynneksi katson itseni myös silloin, kun olen yövuoron jälkeen nukkunut: unen määrä ei ole verrannollinen päänupin toimimiseen ja kirjoittaminen on kovasti kankeaa, jos ei meinaa löytää sanoja edes puhuessaan. Tänään etsin "tynnyri"-sanaa niin kauan, että kuuntelijat ehtivät kyllästyä.
(Tähän väliin Anne-Marille huomio: koska sinulla nyt on uusi läppärin laturin johto, niin voisi jo vähitellen rustata kuulumisiaan Palokankaalta. Elämäsi on niin maalaisromanttista, että mielenkiinnolla odotan, millaisiin sanakäänteisiin sitä puet.
(Teko)syy tyttären blogihiljaisuuteen on ollut koiranpennun kappaleiksi pureksima piuha. Tosin sama koira aiheutti meilläkin tietokone- ja pelihiljaisuutta puremalla nettijohtomme poikki Miikan sängyn alta.)

Työni on fyysistä mutta yhtä lailla siinä laittaa myös oman persoonansa ja sydämensä töihin. Jos en ole työssä sydämellä mukana tai ajatukseni karkaavat omiin murheisiin, tarkkasilmäinen vanhus työpaikallani kysyy: "onko sinulla huolia". Pyrin tekemään työtä niin, että työvuoron ajaksi sysään oman perhe-elämän sivuun. Aina se ei näköjään onnistu ja olen huono peittelemään tunteitani kovin kauaa ainakaan.

"Vanhemmuus on yhtä itkua" tokaisi Kampaajatyttö viimeksi täällä käydessään, kun otin puheeksi, miten sydämelle on raskasta hyvästellä lähteviä lapsia. Vanhin pojista viihtyi koko kesälomansa maalla ja yritin taistella hänen lähtiessään, etten nyt ihan suoraan olisi itkua vääntänyt. Ei varmaan lapsistakaan ole kivaa tulla käymään vanhempien luona, jos äiti vääntää aina eron hetkellä itkua tai ainakin puhuu viimeiset lauseet ääni väristen. Kun Saara oli muutaman päivän Helsingissä isosiskon luona, minulla oli raastava ikävä. Kun Saara tuli kotiin, oli itku taas lähellä.
Kun Anne-Mari käy täällä (Hänen kotinsa on melkein 40 kilometrin päässä täältä!), en haluaisi millään päästää häntä lähtemään, kun tulee niin kova ikävä. Ja jos jollakin lapsella on vaikeaa elämässään, niin minä taas itken.

Suurperheen vanhempina, monet tuiskeet läpi rämpineinä, on suhteemme muuttunut vahvaksi, kaikki tunteiden kerrokset tiukasti yhteen kutoneeksi turvaverkoksi. Vaikka joskus erehdymme nostamaan sanaharkan ladossa turhaan/tarkoituksella palavasta valosta keskellä kirkkainta aurinkopäivää, ei pienet vastatuulet enää paljoa suuntaa muuta. Suurempien tuulien iskiessä hidastamme hiukan kulkua ja olemme tarkkasilmäisempiä ja Jumalan edessä nöyrempiä. Kolmisäikeistä lankaa, kun säikeet käyvät hyvin paksuiksi, ei nihraa poikki edes pelottelija, jonka suurin nautinto on saada ihmiset poikkeamaan oikealta polulta.
Jumalan apuun turvautumisen lisäksi kevennämme yhteistä kulkua myös ihmisen keinoin. Toisen tuntemisen myötä oppii tuntemaan myös puolisonsa huumorintajun ja huumorin viljelyllä kääntyy aika moni arkinen kommellus/vastoinkäyminen/kiusa/vaiva/ongelma elämää rikastuttavaksi kokemukseksi. Huumori ei saa koskaan ivata toisen persoonaa tai heikkouksia. Kun huumori kohdistuu asioihin ja ilmiöihin, se voi olla rankempaakin vitsailua.

Jos elämä olisi tunteiden varassa, meistä tulisi kaikkien tuulien mukanaanvieviä haahuilijoita. Ei meidän kesämme ole kiinni mistään säätilojen vaihteluista, sateiden tai auringon määrästä tai lämpömittarin lukemista. Keskitytään enemmän itse elämään, muistetaan kiitollisuus Jumalaa kohtaan ja tuodaan kaikki huolemme ja murheemme kiitoksen kanssa Hänelle tiettäväksi.

"Elämää Palokankaan pientilalla" -linkki löytyy blogiluettelosta sivupalkista.

4 kommenttia:

  1. Ihana lukea teidän elostanne. Ei sille mitään voi että lasten lähtö aiheuttaa herkkää mieltä,etenkin meille äideille. Meidän esikoinen muutti saksaan ja voit arvata sen ikävän tuskan. Onneksi saamme luottaa,että lapsemme ovat Jumalan suojaavien käsien alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin pitäisi päästä tapaamaan. Vähän liian kauan edellisestä kerrasta.
      Levollista mieltä, mansikoita ja iloa sinulle, ystäväni!

      Poista
  2. Kiitos Sirkku mallasämpylä reseptistä... Taikina kohoamassa . Ja kiitos päivän sanasta . Siunattua alkavaa viikkoa sinne etelään täältämpohjosesta mummilta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin siunausta pohjoisen mummille!

      Poista