maanantai 1. toukokuuta 2017

Pihatyöläisten juhlaa

Vapunpäivä oli täällä niinkuin varmaan sielläkin täynnä aurinkoa ja lämpöä. Kauaa ei malttanut yövuoron jälkeen peiton alla aikaa viettää, kun tuntui että auringonvalo puskee luomien läpi ja ulkoilma oikein vetää puoleensa. Kyllä siinä nopeasti väsymyskin silmistä karisee linnunlaulua kuunnellessa ja mummomaisia tupsamisia tehdessä. Pappa kunnosti enon kanssa puutarhajyrsimen (lue: pappa katsoi vierestä, kun eno laittoi härvelin talven jäljiltä käyntiin). Pääasia, että möyrijä on nyt kunnossa. Pappa aloittikin oikein hanakasti työt ja mylläsi etupihalla olevasta entisestä pusikosta juurakoita ylös ja möyhensi maan. Paikalla oli tähän kevääseen asti epämääräinen pusikko piikkipensaita ja ainakin kolmea, neljää eri sorttia muita pensaita, joiden nimiä en edes ole vaivautunut selvittämään.

Haravoitua sain jonkin verran ja oma aikansa meni eläinkierroksella kanalassa ja pupujen luona. Pupujen isommassa ulkotarhassa oli suloinen yllätys, kun pesäkolon suulta loikki pikkuinen yllätyspallero nuuhkimaan kevätilmaa. Kun Anne-Mari riensi tilaltaan pupuvauvaa katsastamaan, hän sai selville, että pesäonkalossa on kaksi poikasta. Kun Anne-Mari seuraavina viikkoina muuttaa ihka omalle tilalle, on pikkuhiljaa myös puputarhoilla muutto edessä.

Anne-Marin muutto edistyy hienosti. Tänään hän vei ensimmäistä kuormaa omalla autollaan. Kuormassa oli hänen nykyiseltä tilaltaan säkitettynä pupujen kakkapissapehkuja, jotka hän levittelee tulevalle kasvimaalleen. Pehkusäkit hän kuormasta purkikin, mutta muu mukana ollut tavara unohtui autoon, kun hän äkillisestä mielijohteesta lähtikin käymään täällä vastoin ennakkosuunnitelmia. Kulkeehan se tavara tietysti mukana noinkin.

Tulevaksi yöksi tuskin tarvitsee laittaa talossa lämmitystä päälle, kun ulkona on vielä kuusi lämpöastetta ja kello on kohta kymmenen. Kevään lämpimin ilta tähän mennessä. Rönttähuoneessa majailevat 11 pikkutipuakin tarkenevat ilman lattialämmitystä, kun ressukat nukkuvat tiiviisti kylki kyljessä.

Oma unenlaatuni on parantunut entisestään, kun nukun mieheni vieressä, koira kylkeä vasten ja yhdestä kahteen kissaa joko jalkojen lämmikkeenä tai vatsan päällä kehräämässä. Tämäkin sellaista, mistä ei kaupungissa-asuessa tiennyt mitään.

Käydään alkavaan arkeen silmät avoinna, korvat kuulevina. Unohdetaan hiukan useammin oma hyvinvointi ja pohditaan useammin, miltä mahtaa läheisestä tuntua juuri nyt. Ehkä hän kaipaisi kipeästi myötäelämistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti