maanantai 2. toukokuuta 2011

Onko isillä vapaapäivä?

Helppo oli isin lähteä uimahalliin niin tottelemaanmotivoituneen joukon kanssa. Kahdessa minuutissa oli vaihdettu uimapuvut  vaatteiden alle valmiiksi, pakattu reput ja istuttu rappuun odottamaan. Minä kipaisin hakemassa mansikkamehua, "kepakoita", banaaneja ja ruisleipää evääksi. Kun pääsevät uimasta, on kiva syödä kunnon eväät ennen puolen tunnin metromatkaa kotiin. Tirtettakin oikaisi ryhtinsä, veti kättä lippaan ja kajautti:
-"Kyllä herra kapteeni!" kun evästin häntä muistamaan totella tarkasti isiä. Tirtetta on muutaman kerran jäänyt rannalle, kun toiset ovat suunnistaneet uimahalliin, niin hän oli erityisen innokas pääsemään mukaan. Kuntokin näytti olevan kohdallaan: Tirtetta nukkui viime yönä isosiskon huoneessa yökylässä 13-tuntiset yöunet.

Isi kävi varikolla sillä aikaa kun me kerhoilimme. Hän tuli kotiin viiden Linnanmäkilipun kanssa. Miehen työnantaja järjestää muistaakseni jo kolmannen kerran työntekijöiden perheiden iloksi kolmen tunnin Linnanmäkipäivän nyt toukokuussa. Viime keväänä ylimääräisiä lippuja tuli jakoon sen verran, että aika suurella joukolla siellä olimme. (Isi jätettiin kotiin nukkumaan.) Täytyy muistaa lähettää kiitollista palautetta miehen työnantajalle tuon riemun jälkeen, koska Linnanmäki on harvoin koettuna aika monelle lapselle suuri elämys.
Elämykselle tulisi itse kustannettuna hintaa kolmisenkymmentä euroa lasta kohden. Mielipiteet jakautuu hinnan kohtuullisuudesta. Itse en ota siihen kantaa, koska ei minulla ole koskaan ollut varaa maksaa sellaisia summia...

Suurperheenäidin sisustusvinkki: kerää näkyvillä oleva pikkuroju pois, niin koti näyttää levollisemmalta.
Olohuoneen, keittiön ja eteisen rojujen keräämiseen varaa aikaa kolme tuntia. (Ota märkä rätti kierrokselle mukaan: samalla voit pyyhkäistä tahrat lattioista.)

5 kommenttia:

  1. Siivous vinkki on todella tarpeen, koitamme pikkuhiljaa saada kaapeista ylimääräiset roinat pois nytkin siivosin pari askartelu kaappia ja roinaa tuli puoli jätesäkillistä.

    VastaaPoista
  2. kaikki turha pois,se on minun mottoni huushollia siivoessani.Kun ei ole tilaa säilyttää tavaraa,sitä tulee tehtyä lähes päivittäin.Mistä sitten sitä kertyykin niin paljon,enpä osaa sanoa,mutta kaikki mitä voi joku joskus jossakin hyödyntää,menee lahjoituksena kirpputoreille:)
    Linnanmäellä tuli tyttösenä käytyä usein ja monia suurperheiden lapsiakin kaitsin siellä,mutta eipä tulis enää mitään suuren perheen kanssa.Eikä tulis lähdettyäkään!Nauttikaa tuosta lahjasta,se on paljon työnantajalta!

    VastaaPoista
  3. Meidänkin perheen isukin työpaikka järjestää retken Lintsille, tosin rannekkeet pitää ilmeisesti maksaa itse. 14.5 on tuo odotettu päivämäärä, mutta mie jään vaavan kanssa kotiin.

    VastaaPoista
  4. Bussiliikenteen väki on siellä 15.5. klo 10-13.

    Jos joudutte maksamaan rannekkeet itse, varaudu siihen 30e per nokka.
    Lisäksi kaikki syötävä on siellä "törkeen" kallista. Suosittelen isoa eväsreppua tai paksua lompakkoa mukaan.

    VastaaPoista
  5. Hehee :)) Yksi rätti lattioille ja toinen sille joka paikkaan laskeutuneelle pölylle.
    Ei olla käytykään vuosiin Lintsillä. Särkänniemessä enemmän, mutta viime vuonna sekin jäi väliin kun pojat vaihtoi huvipuistoretken Tallinnan matkaan. Ihan oikeasti, lähes samalla rahalla oltiin pari vuorokautta hotellissa siellä.

    VastaaPoista