lauantai 14. toukokuuta 2011

Minulle siis riittää hyötyliikunta

Palatakseni vielä ajankohtaiseen aiheeseen "jääkiekko": ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustajaeukko, kun voi arvata, että tulevien kuukausien aikana Suomessa nimetään aika monta pikkupoikaa Mikaeliksi.

Perheessä on isä ja kuusi poikaa, niin heidän taholtaan tätä aihetta puidaan samassa mittakaavassa kuin pienen valtion budjettiesitystä. Miehellä vain työnteko hiukan häiritsee otteluiden seuraamista.
Hän aina päätepysäkeiltä soittelee vuoron perään kullekin pojalle ja kyselee väliaikatiedotuksia. Kai se tuollainenkin kanssakäyminen lähentää isän ja poikien välisiä suhteita. Minä kuitenkin nyt katson aiheen loppuunkäsitellyksi omalta osaltani, koska en ole missään määrin urheilijaihmisiä. Toki pidän hyvin tärkeänä omasta terveydestä huolehtimisen ja kannustan lapsia liikunnallisiin harrastuksiin, mutta omat treenini rajoittuvat tihennettyyn työtahtiin. Jos vie kahdeksan lastia roskia jätehuoneeseen ja kiipeää portaat mennen tullen, vie keräyslasit ja keräyspahvit ja palauttaa kuormallisen pulloja kauppaan ja tekee kaiken ripeästi, saa taatusti sykkeen nousemaan. Eikä tarvitse maksaa minkään kuntosalin kuukausimaksuja. Jos kaipaa näyttävyyttä reisi-tai hauislihaksiin, voi pestä pihan perällä pesutuvassa koko huushollin rättimatot juuriharjalla ja taistella yksin matot kuivaushuoneen naruille kuivumaan. Herkistelytreenistä käy sataneliöisen huushollin lattianpesu vanhaan tyyliin rätin kanssa kontaten.  Niska-hartiaseututreeniksi sopii hyvin ikkunanpesu.

Ekaluokkalainen keskusteli isin kanssa Raamatussa kerrotusta ihmeestä, kun Jeesus siunasi pienen pojan eväät, viisi leipää ja kaksi kalaa. Niistä eväistähän tuli sitten ravituksi suuri ihmisjoukko ja tähteetkin kerättiin tarkasti talteen. Ekaluokkalainen pyöritteli sormissaan viimeistä kolikkoaan, kymmensenttistä, ja pohti, ettei sillä kovin kummoista karkkia ostettaisi. Sitten hän huokasi:
- "Voi kun se Jeesus siunaisi joskus karkitkin!"

Moninaista elämän siunausta päiväänne toivottelen.

4 kommenttia:

  1. Uskon, että kuntosalia, et tarvitse, kyllä teidän perheen pyörittäminen, liikunnan hoitaa..:)

    Voi ihana, ihana ekaluokkalainen♥

    Ihanaa viikonloppua teille kaikille!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa lapsen uskoa♥ Hmm...ehkäpä karkkien siunaamattomuus leipien ja kalojen lailla on suurta viisautta ja rakkautta. Hampaathan siinä lujille joutuisivat, jos samoissa määrin siunaantuisi mutusteltavaa:)

    Päiviinne siunaavia tuulahduksia!

    VastaaPoista
  3. Voi näitä teidän pienten suuria viisauksia; ihania lapsia! Kiitos toivotuksistasi. Samaa sinulle.

    Minä rupesin vasta eilen myöhäisuutisten aikaan vähän innostumaan tästä jääkiekosta, kun katselin se Mikael-miekkosen lätkänpyörittelyä. Oli se jännä tapaus, vaikken pelistä mitään ymmärräkään.

    VastaaPoista
  4. Kyllä nuo lapset ovat sitten viisaita.

    VastaaPoista