maanantai 2. toukokuuta 2011

Maanantain puuro maistuu

Selvästi lapset nauttivat herätä arkeen. Tuttu rytmi luo turvallisuutta ja on mukava tietää, mitä seuraavien tuntien aikana noin suurin piirtein tapahtuu.
Eskarilaisen päiväkotiin lähti viesti, että tänään ollaan perhekerhossa. Kerho vetäytyy kohta pitkälle kesälomalle ja vielä ehtii muutaman kerran nauttia muiden hauskasta seurasta ja viiden tähden iloisesta aamupalasta.
Ekaluokkalainen, se syötävän söpö poika, jota Maatalouskoululainen niin kovasti ikävöi, sanoi ensi sanoikseen avattuaan silmänsä:
- "Millon mä saan sen 70 senttiä?"
Äiti oli eilen jäänyt maksun puolelle pullorahoista.
Tänään täytyykin urakalla kantaa pulloja kauppaan. Kohta ei pullopussien yli pääse pesukoneelle. Aika maltillista oli tämän vuoden vappupullojenkeruu meillä. Selvästi kolea ilma houkutteli keräysmiehet sählypelin pariin. Näyttää muutenkin poikien pullorahat menevän "kurkusta alas".

Eipä ole enää kaurapuurokaan edullista ruokaa. Aamuseitsemältä piti kipaista hakemassa kaurahiutaleita kaupasta ja kun en jaksanut kävellä yhden kadun ylitse, tyydyin kalliiseen kauppaan. Puoli kiloa hiutaleita 89 senttiä. Vuosi sitten saman paketin sai 20 senttiä edullisemmin.
Minä oikeesti kasvatan kohta omat kaurani. Katsotaan sitten, kuinka vaikerran niiden hintaa sen jälkeen. Voisi aika monta vuotta vierähtää, ennenkuin kaurankasvatuksessa (kuin muidenkin viljojen) pääsisi omilleen.
Siis kaurapuurossakin on kaksi puolta: se on edullista ruokaa tai kallista ruokaa, kummalta kantilta katsoo!

Oikein rikasta pullojenlöytymispäivää kaikille pullonkerääjiksi tunnustautuville ja niille, joiden kulmilta ei löydy pullon pulloa: sakset käteen, kuppi kainaloon ja nokkoshalmetta saksimaan! Tänään tehdään kalapuikkojen seuraksi paksu kastike keitetystä, hakatusta nokkosesta!

(Ekaluokkalainen oli vähällä lähteä ovesta yöpuvun housuissa. Äiti hoi, puhuit nautinnollisesta arjesta. Se täällä kutsuu.)

1 kommentti: