keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Kaukana, mutta kuitenkin lähellä

Ihan mukavalta on taas tämä päivä kuulostanut. Isäntä töissä, lapset elämäänsä tyytyväisinä kotona tai pitkin pihoja juoksentelemassa ja yksi onnelliselta ja siitepölyallergianuhaiselta kuulostanut lapsi mummolassa.
Minulla puoli päätä askaroitsee näiden kotihommien kanssa, toinen puoli on vääjäämättä mummolan perunamaalla tai puuliiterissä.
Kuopion veli oli hakenut metsäkaivoon kannen kirkonkylältä. Maatalouskoululainen oli saanut kyntää perunamaan ja oli viimeinkin päässyt moottorisahan kanssa metsään. Olivat kaataneet yhden konkelon ja Maatalouskoululainen oli saanut karsia ja katkoa. Minä haluaisin päästä risusavottaan.

Mies soitti juuri päätepysäkiltä, oli 9 minuuttia aikaa seuraavan lähtöön. Minä en malttanut niin kauaa rupatella.
Sen verran kuitenkin rupattelin mukavia, että sain miehen nauramaan ja sitten kysyin, muistatko vielä, mihin suuntaan pitää lähteä. Joskus on käynyt niin hassusti, että mies soittaa päättäriltä ja sitten menee ajopäiväkirjan luku harakoille. Väittää esimerkiksi vaihtokaverille, että "ei ole minulla vielä ruokatunti, se on joku muu vuoro, mikä sinun pitää ottaa". Ajaa kaikessa rauhassa toiseen päähän linjaa ja huomaa sitten, "olipas kuitenkin minulla ruokatunti". Se on pikkuisen noloa jo sen höpöttäneen vaimonkin kannalta, kun ei anna miehensä keskittyä työntekoon.

Ennenkuin mies opetteli tekstiviestien kirjoittelun, hän lähetti minulle sellaisia tekstiviestejä, ettei niissä lukenut mitään. Ne oli hurjan hauskoja. Viestin lähettämisen ajankohdasta päättelin, mitä sillä viestillä haluttiin sanoa. Usein minä sitten vastasin niihin viesteihin esimerkiksi: "niin minäkin sinua ihan hirveesti", "en nuku vielä" tai "on jo kaikki ipanat nukkumassa". Kun mies tuli töistä kotiin, varmistin vielä, olinko ymmärtänyt viestin oikein.
Kyllä vain ja joka ikinen kerta. Ei se ole yhtään kyllästyttävää, jos alkaa jo tietää, mitä toinen ajattelee tai aikoo sanoa.

Nyt minun mieltäni liikuttaa nuo ihanat isot lapset. Työläislapsi osti jälleen kerran omilla tienesteillään pientä herkkua, sorbettia ja tuoreita mansikoita ja jakaa syötävät pikkusiskoille. Pieni, mutta suuri asia.

6 kommenttia:

  1. On sinulla ihana pesue, miehestä puhumattakaan. Vaikka olen minäkin ihan tyytyväinen...

    VastaaPoista
  2. Niin kiva taas kuulla kuulumisianne. Kumpa minäkin osaisin kirjoittaa noin hyvin päiviemme tapahtumista.

    VastaaPoista
  3. Ole sinä Tupu tyytyväinen, että toiset saa massunsa täyteen sun hyvää ruokaa.
    Ei se kirjoittamisella paljoakaan nälkä lähde.

    VastaaPoista
  4. Hyvin toimii sinun ja miehen suhde, tyhjistä viesteistä huolimatta :)
    Jotenkin ne isompian pienemmille jakamat syömiset tuntuu pienistä ihan parhailta. Vaikka äiti laittaisi samaa tarjottavaa eteen, ei maku olisi muka sama.

    VastaaPoista
  5. Ihanasti taas kirjoitit, onnellisia. ♥

    VastaaPoista
  6. oi kuinka herttaista kuhisevaa elämää:)ison sisaruksen antamat herkut muistetaan pitkään..
    isossa perheessä opitaan jakamaan pienestä pitäen :)

    VastaaPoista