tiistai 25. heinäkuuta 2017

Tunteet mukana

Blogien lukeminen on niinkuin kävisi ystävällä kylässä. Omaan blogiin kirjoittaminen on niinkuin juttelisi ystävien kanssa.
Olen kai sittenkin sen verran sosiaalisuuteen taipuvainen, että blogin kirjoittamista tulee ikävä, kun ei halua toimeen ryhtyä liian vähällä keskittymisajalla tai väsyneenä. Väsynneksi katson itseni myös silloin, kun olen yövuoron jälkeen nukkunut: unen määrä ei ole verrannollinen päänupin toimimiseen ja kirjoittaminen on kovasti kankeaa, jos ei meinaa löytää sanoja edes puhuessaan. Tänään etsin "tynnyri"-sanaa niin kauan, että kuuntelijat ehtivät kyllästyä.
(Tähän väliin Anne-Marille huomio: koska sinulla nyt on uusi läppärin laturin johto, niin voisi jo vähitellen rustata kuulumisiaan Palokankaalta. Elämäsi on niin maalaisromanttista, että mielenkiinnolla odotan, millaisiin sanakäänteisiin sitä puet.
(Teko)syy tyttären blogihiljaisuuteen on ollut koiranpennun kappaleiksi pureksima piuha. Tosin sama koira aiheutti meilläkin tietokone- ja pelihiljaisuutta puremalla nettijohtomme poikki Miikan sängyn alta.)

Työni on fyysistä mutta yhtä lailla siinä laittaa myös oman persoonansa ja sydämensä töihin. Jos en ole työssä sydämellä mukana tai ajatukseni karkaavat omiin murheisiin, tarkkasilmäinen vanhus työpaikallani kysyy: "onko sinulla huolia". Pyrin tekemään työtä niin, että työvuoron ajaksi sysään oman perhe-elämän sivuun. Aina se ei näköjään onnistu ja olen huono peittelemään tunteitani kovin kauaa ainakaan.

"Vanhemmuus on yhtä itkua" tokaisi Kampaajatyttö viimeksi täällä käydessään, kun otin puheeksi, miten sydämelle on raskasta hyvästellä lähteviä lapsia. Vanhin pojista viihtyi koko kesälomansa maalla ja yritin taistella hänen lähtiessään, etten nyt ihan suoraan olisi itkua vääntänyt. Ei varmaan lapsistakaan ole kivaa tulla käymään vanhempien luona, jos äiti vääntää aina eron hetkellä itkua tai ainakin puhuu viimeiset lauseet ääni väristen. Kun Saara oli muutaman päivän Helsingissä isosiskon luona, minulla oli raastava ikävä. Kun Saara tuli kotiin, oli itku taas lähellä.
Kun Anne-Mari käy täällä (Hänen kotinsa on melkein 40 kilometrin päässä täältä!), en haluaisi millään päästää häntä lähtemään, kun tulee niin kova ikävä. Ja jos jollakin lapsella on vaikeaa elämässään, niin minä taas itken.

Suurperheen vanhempina, monet tuiskeet läpi rämpineinä, on suhteemme muuttunut vahvaksi, kaikki tunteiden kerrokset tiukasti yhteen kutoneeksi turvaverkoksi. Vaikka joskus erehdymme nostamaan sanaharkan ladossa turhaan/tarkoituksella palavasta valosta keskellä kirkkainta aurinkopäivää, ei pienet vastatuulet enää paljoa suuntaa muuta. Suurempien tuulien iskiessä hidastamme hiukan kulkua ja olemme tarkkasilmäisempiä ja Jumalan edessä nöyrempiä. Kolmisäikeistä lankaa, kun säikeet käyvät hyvin paksuiksi, ei nihraa poikki edes pelottelija, jonka suurin nautinto on saada ihmiset poikkeamaan oikealta polulta.
Jumalan apuun turvautumisen lisäksi kevennämme yhteistä kulkua myös ihmisen keinoin. Toisen tuntemisen myötä oppii tuntemaan myös puolisonsa huumorintajun ja huumorin viljelyllä kääntyy aika moni arkinen kommellus/vastoinkäyminen/kiusa/vaiva/ongelma elämää rikastuttavaksi kokemukseksi. Huumori ei saa koskaan ivata toisen persoonaa tai heikkouksia. Kun huumori kohdistuu asioihin ja ilmiöihin, se voi olla rankempaakin vitsailua.

Jos elämä olisi tunteiden varassa, meistä tulisi kaikkien tuulien mukanaanvieviä haahuilijoita. Ei meidän kesämme ole kiinni mistään säätilojen vaihteluista, sateiden tai auringon määrästä tai lämpömittarin lukemista. Keskitytään enemmän itse elämään, muistetaan kiitollisuus Jumalaa kohtaan ja tuodaan kaikki huolemme ja murheemme kiitoksen kanssa Hänelle tiettäväksi.

"Elämää Palokankaan pientilalla" -linkki löytyy blogiluettelosta sivupalkista.

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Täydelliselle kesälle on vaikea löytää otsikkoa

Kesä kiitää. Vapaapäivät työstä ovat kuluneet elämästä nauttien, kaikkea mukavaa tehden. Epämiellyttäviä töitä ei täällä olekaan, jollei lupiinin ja ruttojuuren hävittämisyrityksiä lasketa. Taistelu elintilaa ryövääviä vieraslajeja vastaan on turhauttavaa. Se mikä viime kesänä tuntui lupiinin suhteen voitolta tuntuu tänä kesänä ylitsepääsemättömän suurelta urakalta. Ruttojuuri on lähes hallinnassa ja ensi keväänä kokeilen radikaalimpaa menetelmää: peitän paksulla muovilla ojanpientareelta ne alueet, joilla ruttojuurta vielä on ja annan ajan tehdä tehtävänsä. Mihinkään kemiallisiin torjuntakeinoihin en täällä aio ryhtyä, kun lemmikkieläimiä ja kanoja liikkuu pihapiirissä.

Kanoista puheenollen - alapihamme on viihtyisän oloinen, kun siellä tepastelee uteliaat ja vireät kanat ja kukot. Hyvin ovat pitäneet reviirinsä pihapiirissä, eivätkä ole lähteneet seikkailemaan kauemmas. Haukkojakaan ei ole tänä kesänä täällä näkynyt.

Vehnäjauhoton/sokeriton kokeilu kesti kuukauden. Aika pian tuli selväksi, että sen noudattaminen vaatisi paljon enemmän keittiössä vietettyä aikaa. Leipominen ja ruuan laitto joka aterialle perusraaka-aineista vie paljon aikaa, kun syöjiä näin kesäaikaan on tusinasta kahteenkymmeneen. Ruokavalion vaikutukset olivat kiistattomat. Meillä aikuisilla se näkyi selvimmin, kun iän raihnaus alkaa jo näkyä. Itselläni suurin vaikutus oli niveltuntemusten, jopa särkyjen, jääminen kokonaan pois.

Viime kesästä viisastuneena en ole ottanut stressiä kasvimaatöistä. Anne-Mari sai paikallisesta maatalousmyymälästä alkukesällä ilmaiseksi sipulipusseja ja ne sipulit, jotka Anne-Marilta jäi istuttamatta, minä lykkäsin täällä kahteen tyhjään kukkapenkkiin. Mehän emme todellakaan ole koskaan olleet mitään sipulinsyöjiä, mutta ihan kokeiluna tämän otan. Kukkapenkki-ihminen en taas ole alkuunkaan. En voisi kuvitella ostavani kukkien taimia ja kitkeväni rikkaruohoja kukkapenkeistä. Jos aika ei riitä edes porkkanan ja salaatin kanssa askaroimiseen, niin orvokit ja samettiruusut unohdan suosiolla.
Kaksi asiallisen lyhyttä penkkiä minulla on puikulaperunaa kasvamassa ja sekin on varsinainen kokeilu. Kylvin parin sentin kokoiset, niukinnaukin itäneet perunanrapaleet samaan paikkaan, missä viime kesänä peruna kasvoi asiallisesti. Kokeiluksi voi sanoa sitä, että käytännössä perunat kasvavat kanalan pehkumujun sisällä. Rehevällä taimella on peruna niiltä kohdin, missä rapaleet taimelle edes nousivat. Yritän malttaa niiden antaa kasvaa syksyyn asti. Viime kesänä söimme suurimman osan lapin puikulasta keskenkasvuisena.

Vapaapäivien iloja on kiertää "tiluksillaan" ja katsastaa kasvien kehittymistä. Tämän päivän kierroksella totesin, että karhunvatukkapuskissa on raakileita enemmän kuin olen koskaan nähnyt. Viinimarjojakin näyttäisi tulevan paremmin kuin viime syksynä ja istutetut pensaat yhtä lukuunottamatta ovat lähteneet kasvamaan. Tyrnipensaat näyttävät myös hyvältä ja viimekesäisessä metsävadelmapaikassa näyttäisi myös olevan raakileita reilusti. Mustikan ja puolukan tilannetta en ole vielä ehtinyt lähimetsiin katsomaan.

Tämä asuinympäristö hellii kaikkia aisteja. Ei tarvitse edes lukea tutkimuksia puutarhatöiden tai mullassa möyrimisen positiivisista vaikutuksista ihmismieleen, kun sen tietää ihan kokemuksesta. Metsä on toinen mysteeri, jonka antamaa hyvää oloa ei voi korvata millään. Edes sateinen ja kylmä alkukesä ei latistanut mieltä, kun kesän vyöryminen tavallaan hidastui muutamaksi viikoksi. Oli enemmän aikaa nauttia vehreyden puhkeamisesta. Nythän kesä lämpöineen on vehreimmillään. Paarmatkin tietävät sen, hyttyset vielä piileksivät metsissä ja odottavat marjanpoimijoiden saapumista.

Tiedän toistavani itseäni. Mutta sydämen kyllyydestä suu puhuu.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Lautakankaan pähkinäleipä

Pähkinäleipää toiset sanovat kakuksi. Pähkinöitä, hedelmiä ja siemeniä leivässä on enemmän kuin jauhoja ja muita viljatuotteita. Jos käytät jauhoina ruisjauhoja, tekee mieli sipaista leivän päälle voita ja lisätä juustoviipale. Spelttijauho on kuitenkin maittavin jauho, mutta grahamjauhollakin onnistut.
Tällä ohjeella n.20X30 cm:n uunivuoka on sopiva, ohjeen puolittamalla sopiva paistovuoka voisi olla vaikka piirasvuoka leivinpaperilla vuorattuna.

4 munaa
3 rkl hunajaa
1½ dl kaurahiutaleita (tai spelttihiutaleita)
2 dl spelttijauhoja
600-700g erilaisia pähkinöitä, taatelinmurusia, kuivattua luumua pieneksi leikattuna, kuivattua aprikoosia paloina, rusinoita, yksi omena kuorittuna ja kuutioituna, auringonkukansiemeniä, kuivattuja marjoja halutessasi (itse en ole käyttänyt)
100g voita sulatettuna

Vatkaa munat ja hunaja. Vatkaaminen onnistuu myös vispilällä - et tarvitse välttämättä sähkövatkainta. Lisää pähkinä-hedelmäseokseen hiutaleet ja jauhot. Lisää munaseokseen sulatettu voi ja pähkinäjauhoseos. Sekoita taikina nopeasti sekaisin.
Levitä takina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan tai piirasvuokaan. Tasoita pinta.
Paista uunin alatasolla 180 asteessa noin puoli tuntia. Seuraa pinnan väriä, hunaja polttaa helposti leivonnaiset.

Jos säilytät leipää yli kaksi vuorokautta, leikkaa se annospaloiksi kannelliseen rasiaan ja säilytä jääkaapissa.

Pähkinöitä ei tarvitse pieniä, jos syöjillä on hampaat.

Leipä on joka kerralla erilaista, kun raaka-aineina käytetään kaapin löytöjä. Mantelirouheet ja -lastut käyvät hyvin samoin erilaiset leseet ja rouheet.

tiistai 30. toukokuuta 2017

Harkitsetko perheesi kanssa maallemuuttoa?

Kohta kaksi vuotta on kulunut muutostamme Helsingin keskustan alueelta etelä-savolaiseen, luonnonkauniiseen, noin viiden tuhannen asukkaan kuntaan. Kun muutimme, mukanamme tuli lapsistamme yhdeksän, joista nuorin oli tuolloin 8-vuotias. Kahden vuoden aikana kaksi lapsista on muuttanut täältä pois.

Ennen maallemuuttoa lapset olivat viettäneet aikaa tässä talossa satunnaisesti. Oikeastaan kukaan heistä ei ollut viettänyt viikkokausia mummolassa notkuen tai että tapana olisi ollut jokaisena koulun loma-aikana tulla maalle. Olimme viettäneet yhden kesäkuukauden ja yhden hiihtolomaviikon perheenä tässä talossa ennen lopullista muuttoa. Käsitys tavallisesta arjesta maalla oli siis lapsilla ja miehelläni aika mielikuviin perustuva. Kaupungissa asuvat ystävämme tekivät myös parhaansa pitääkseen meidät maan pinnalla toppuuttelemalla huikeaa intoamme muuttoa kohtaan: miestä varoiteltiin pitkästymisellä, lapsia peloteltiin kavereiden ikävöimisellä, minulle muistutettiin talven ankaruudesta ja lumitöiden määrästä. Olimme siis varautuneet villipedoista alkaen lumimyrskyihin, viikkojen sähkökatkoksiin, tuuleen, tuiskuun ja pakkaseen. Lisäksi maalla kuulema oli vaikea hoitaa asioita, palvelut ja joukkoliikenne ei toimi, kaupat ja yritykset ovat auki vain silloin tällöin ja paikasta toiseen kulkeminen on hyvin vaivalloista. Lisäksi autoja on pakko hankkia, ne ovat aina rikki ja polttoaine on kallista.

Ja mitä sitten maallemuutolta perheenä odotimme: halusimme hankkia eläimiä. Halusimme päästä lähelle luontoa, kulkemaan metsiin ja rannoille, kuokkimaan maata, tekemään polttopuita, raivaamaan pusikoita, kuuntelemaan luonnon ääniä, seuraamaan vuodenaikojen vaihteluja. Halusimme välillä päästä hiljaisuuteen, halusimme välillä elää paikassa, jossa ei tuntemattomien ihmisten virta ollut vastassa heti kodin ulko-ovella. Halusimme istuksimaan kuistille, jonka editse ei kulkisi yksikään tuntematon kurkistellen, mitä mahdamme siellä kuistilla tehdä.
Halusimme rauhallisempaa ja yksinkertaisempaa elämää. Halusimme pois ostamisen pakosta.

Mihin emme olleet varautuneet

Yllätys oli se, että kulkeminen kirkonkylään ja lähimpiin kaupunkeihin oli sujuvaa ja nopeaa. Siihen emme olleet varautuneet tai emme osanneet etukäteen arvata, että isin päiviin kuuluu täällä yllättävän paljon ajoa ja kuskaamista. Onneksi isi ei ammattikuljettajan työstä eläkkeellepäästyään ole kyllästynyt autolla-ajoon, koska minä puolestani vihaan sitä.
Vain kaksi lapsista on "aktiiviharrastajia" ja heidän kuskaamistaan harrastuksiin on iltaisin aika paljon. Koska harrastukset ovat liikunnallisia, myös kuljettajaisä käyttää hyödykseen mahdolliset odotteluajat ja harrastaa itsekin sillä aikaa. Asuinpaikkakuntamme liikuntamahdollisuudet ovat poikkeuksellisen monipuoliset. Harvassa tämänkokoisessa kirkonkylässä on mahdollisuus harrastaa golfista, tenniksestä, jääpeleistä, yleisurheilusta tai ratsastuksesta alkaen eri liikuntamuotoja.

Itse kuvittelin pitäväni säännöllisesti ja aktiivisesti yhteyttä kaikkiin ystäviini Helsingissä. Kun yhtä ja ainutta yhteydenpitokanavaa kaikkiin lähes kahteen sataan ei ole, on kuulumisien kysely tai puhelimessa juttelu lähes satunnaista ja vain muutaman kanssa. Menetän paljon hyvää, kun ystävyyssuhteet haurastuvat.

Aika hyvin olemme tottuneet vaihtelevaan puhelimen toimintaan täällä talolla. Jos pitää soittaa tärkeä puhelu vaikka johonkin virastoon, kannattaa istua keittiön pikkupöydän ääressä eikä lähteä kävelemään kesken puhelun. Toinen vaihtoehto on mennä seisomaan keskelle pihaa - siellä kenttää on riittävästi. Kanalassa on myös hyvä kuuluvuus, joten saatan soittaa sieltäkin tärkeitä puheluita.

Kun Helsingissä illat ja vapaa-aika saattoivat usein kulua olohuoneessa elokuvia tai televisiota katsellen, on täällä television katselu jäänyt tyystin. Eilen illalla yksi lapsista muisteli, kuinka Helsingin aikoina olisi ollut kauhea katastrofi, jos televisiota ei jostain syystä olisi ollut. Nyt kukaan ei ole televisiota kaivannut ja ani harvoin kukaan katsoo edes tallennettuja ohjelmia tietokoneelta.
Mitäkö lapset sitten tekevät täällä televisionkatselun sijaan: temuavat ulkona, leikkivät kissojen ja koirien kanssa, juttelevat keskenään tai puuhastelevat jotakin puutarhassa.

Kun vähän on paljon ja riittävästi

Pienistä asioista tulee maalla suuria. Auringonlaskun värit taivaalla ihastuttavat meitä uudestaan ja uudestaan. Lehtien puhkeamista puihin seurataan tarkemmin. Kotieläinten tempauksia seurataan suurella mielenkiinnolla. Luonnon eläimien tekemiset talon ympäristössä on kaikille ihmetyksen aihe: hirvi pellon laidalla, kettu tai jänis, joutsenpariskunnan töräyttelyt, ajokoiran pyydystämä myyrä pellolla. Oman kaivon raikastakin raikkaampi vesi. Omasta metsästä kannetut puut takassa tai leivinuunissa. Valinnan mahdollisuus: nukunko vanhassa vai uudessa talossa vai pystytänkö vaikka teltan metsään ja nukun siellä. Puhdasta ruokaa kotipihasta: voikukanversoa leivän päälle, ruohosipulia vanhan talon takaa munakkaaseen, jonka munat on munittu samana aamuna.

Tein jokunen päivä sitten kyselyn lapsille ja miehelle. "Jos olisi mahdollista, haluaisitko asua vanhassa kodissa Helsingissä vai asuisitko täällä".
Näköjään sopeutuminen maalla-asumiseen on tapahtunut: kaikki halusivat asua täällä.

lauantai 27. toukokuuta 2017

Kesä kuuluu, näkyy ja tuntuu

Iloista toukokuun loppua, ystävät! Olettehan tarttuneet kesään kiinni varpain ja sydämin ja sisäistäneet, että kesä on tässä.
Etelä-Savossa hypättiin jälleen lopputalvesta suoraan kesään: kevät jäi viipyileväksi vaaleudeksi, jota säesti muutamana ohikiitävänä päivänä kurkien ja joutsenten sykähdyttävät kotiintulohuudot. Nyt kuuntelemme aamuvarhaisella ja hiljaisissa illoissa käkien kiitoslauluja elämälle.

Kevät on aina sykähdyttävää aikaa, mutta jälleen kerran on ollut mieli pakahtua vihreän eri sävyjen hyökyaallosta silmien verkkokalvoille. Koivujen vehreyden kehittyminen on ollut niin kaunista katseltavaa, että siitä ei vain saa tarpeekseen.

Suurella ilolla seuraan myös päivittäin voikukan ja apilan kasvun edistymistä, koska suuri ilo valtaa kanalan ja puputarhan, kun eläinten sekaan nakkaa muutaman kourallisen vehreyttä. Edelleenkään voikukka ei ole meillä paheksittu rikkakasvi, vaan hyötykasvi toivotuimmasta päästä.

Anne-Mari on nyt sitten muuttanut omalle tilalleen. Tosin lopullinen helpotuksen huokaus pääsee meiltä vasta kun kaikki käytännön asiat on sinetöityjä. Toki minä huokaisen silloinkin, kun puputarhat täältä tyhjenevät ja kanalassa teemme jakoa "sulle-mulle". Kanalan suursiivous on hyvä ajoittaa siihen ajankohtaan, kun väki sieltä vähän vähenee ja saamme ehkä myös muutaman kukkopojankin laitettua pataan. Yhden isoista kukoista kuljetimme papan kanssa uuteen kotiin ja oli hauska seurata, kuinka komea kiuruvetinen herrasmies oli ollakseen saadessaan ihan ikioman rouvaparven. Samalla matkalla tutustuimme meille aivan uuteen kolkkaan Kangasniemeä ja ihastelimme huimia maisemia.

Anne-Marin tila on metsän keskellä.Olin siellä eräänä päivänä jonkun aikaa yksin siirtämässä heinäpaalikuormaa navetan suojiin, Hiljaisuus ja luonnonrauha on siellä nautinnollista, kun ei kuulu liikenteen ääni tai ole naapureita näköpiirissä/kuuloetäisyydellä. Erälahteen kyllä autojen ääni kuului, jos tuuli oikealta suunnalta. Täällä meillä liikenteen ääniin on jo tottunut, mutta kyllä kesän ensimmäisen lämpimän viikonlopun tullessa huomasi, että mökkiläisten liikkuminen oli alkanut: tielläkulkijoiden määrä oli moninkertaistunut. Kuusiaita ja rakennukset antavat kyllä hyvän näkösuojan tielle.

Sokeri-vehnäjauhokokeilu on jatkunut. Heti alun jälkeen muutama lapsista sanoi, ettei ole mukana, mutta olosuhteiden pakosta saavat samaa ruokaa kuin muutkin. Karkkinsa ja pullansa saavat ostaa itse.

Kokeilun välittömät vaikutukset tulivat minulle aika lailla yllätyksenä. Huomasin tottuneeni monenlaisiin vaivoihin ja oireisiin ja tajusin niiden olemassaolon vasta kun ne jäivät jokapäiväisestä elämästä pois.
Turvotus hävisi muutamassa päivässä ja sen myötä painoni putosi neljä kiloa. Makkaran muotoinen kaulani näyttää nyt enemmän mummoihmisen kaulalta ja villasukat eivät enää iltaisin purista nilkkoja.
Olin jokapäiväisestä päiväunien tarpeesta syyttänyt yötyötä. Teen edelleen yötyötä, mutta en tarvitse vapaapäivinä päivänokosia. Vireys ja toimintakyky on siis lisääntynyt ja väsymys vähentynyt.

Olin käyttänyt jonkin verran kipulääkkeitä ajoittaisiin lihas- ja nivelkipuihin. Joskus oli aamuja, että pystyin tarttumaan töihin vasta kun kipulääke alkoi vaikuttaa ja sain nivelet liikkeelle. Epäily jostakin reumaperäisestä vaivasta kävi joskus mielessä, kun niitä on suvun naisilla ollut. Kokeilun aloittamisen jälkeen ei ole tullut sellaista kiputilaa, että lääkkeen ottaminen olisi edes käynyt mielessä. Toki koko päivän raivaussahan käytön jälkeen on mukavan raihnainen olo, mutta se ei tunnu epämiellyttävälle. Eli lihas- ja nievlkivut ovat minulla helpottaneet.

Runsas makeiden syöminen oli myös saanut aikaan sen, että nälkä tuntui tulevan yhtenään. Nyt kun karkit, suklaat ja keksit ovat jääneet pois, yhden aterian voimalla pärjää ilman näläntunnetta seuraavaan ruoka-aikaan asti. Kun syö, kylläisyydentunne tulee aikaisemmin ja aterioiden koko on pienentynyt.

Veden juominen on lisääntynyt koko perheellä. Sokerilla makeutetut juomat ovat jääneet pois ja vesi on alkanut maistua janojuomana. Riittävä veden juominen selvästi myös lisää hyvinvoinnin tunnetta.

Vatsan toiminta on entisestään parantunut. Lisääntynyt täysjyväviljan, hedelmien ja marjojen käyttö näkyy suoraan esimerkiksi suolen toiminnassa. Tämä on teoreettinen fakta, joka on kokeilun myötä muuttunut käytännöksi.

Kertaakaan ei ole vielä iskenyt karkin- tai suklaanhimo. Siihen en ollut varautunut, vaan olin luullut olevan vaikeampaakin tehdä yövuoroja ilman suklaalevyä.

Ruokalaskut ovat yllätyksekseni pienentyneet. Vaikka erikoisviljatuotteet, kuivatut hedelmät ja varsinkin pähkinät ovat kalliita, niin rahaa kuluu ostoksiin vähemmän, kun kaikki turha ostaminen on jäänyt pois. Sen takia ostan suuria määriä pähkinöitä, koska niihin todellakin on silloin varaa, kun rahaa säästyy muusta.

Korvikemakeuttajien - hunajan ja intiaanisokerin - käyttö oli kuviteltua vähäisempää. Jos reseptissä luki ennen "3dl sokeria", se korvautuu nykyään kahdella ruokalusikallisella intiaanisokeria. Tottuminen vähemmän makeisiin leivonnaisiin kävi todella nopeasti.

Kaikki kokeilussa mukana olevat lapset ovat tyytyväisiä. Juuri kukaan heistäkään ei ole haikaillut entisen perään. Jatkamme hyvillä mielin ja reseptien kehittelyyn paneudumme ajan kanssa, kunhan perunamaa on kunnossa.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Valkoinen sokeri ja vehnäjauho kuukaudeksi pois

Jokunen päivä sitten, ilman mitään sen suurempaa yllykettä - jollei vatsakipuja ja päällepainavaa väsymystä oteta lukuun- oivalsin jotakin itselleni uutta. Aloin miettiä, kuinka paljon ruokavalioni koostuu sokerista ja valkoisesta vehnäjauhosta.

Meillähän leivotaan nykyään päivittäin. Jos ei leivota, niin paistetaan pannukakkua tai tehdään vohveleita. Leivonnan pääraaka-aineet ovat silkasta tottumuksesta vehnäjauho, sokeri, munat, voi. Vaalean leivän teen suurimmaksi osaksi muista jauhoista, mutta varsinaista pullaleivontaa kakkujen, piiraiden, keksien, kääretorttujen ja pullan muodossa harrastetaan ihan liikaa. Lisäksi olen kova syömään karkkia ja suklaata ja ostaessani itselleni ostan myös muille.

Sain idean, johon liki koko perhe innostui mukaan. Teemme kuukauden kokeilun, että jätämme ruokavaliosta kotona kaiken valkoisen sokerin ja valkoisen vehnäjauhon. Keinotekoiset makeutusaineet on helppo hylätä samaan syssyyn ja palmuöljyä sisältäviä tuotteita aloimme boikotoida jo jonkin aikaa sitten. Koulussa ja töissä syömme sitä ruokaa mitä on tarjolla, emmekä mutise mitään, mutta kotona katsomme vähän syömisiämme perään.

Seuraavaksi selvitimme, mistä ruoka-aineistamme lisättyä sokeria löytyy. Ensimmäisenä löytyi X-tra:n grillausmauste, jota olen vuosikaudet pöllytellyt miltei ruokaan kuin ruokaan. Sokeri mainitaan valmistusaineissa kolmantena, eli sitä on käsittämätön määrä. Lempimausteeni leivonnassa on vanilliinisokeri ja sen korvaan hätätilassa vanilja-aromilla. Vaniljatankojen kanssa minulla ei ole tarmoa ryhtyä puljaamaan ja kohtuuttoman kallista makua siitä tulisikin.

Sinapille ei ainakaan ensimmäisellä kauppareissulla löytynyt sokeritonta vaihtoehtoa. Yhdessä ketsupissa ei sokeria ollut ja huokaisimme syvään ostoskierroksellamme.

Koska ruuanvalmistus muuttuu aika radikaalisti, teimme tänään kauppareissun, jonka aikana tuoteselosteita tutkittiin tarkasti. Keksi- juoma- ja makeishyllyt sai ohittaa varmoin askelin, mutta pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä tutkailimme pitkän tovin. Tarkkana sai olla niidenkin kanssa.

Jauhohyllyltä mukaan lähti täysjyvävehnätuotteita, riisi- ja maissijauhoa, kauraa ja ruista eri muodoissa sekä herneitä. Spelttiä meillä oli jo kotona entuudestaan. Erilaisia siemeniä ostimme myös keksien ja leipien tekoon.

Koska emme kokonaan jätä pois makeutusaineita, ostimme hunajaa, vaahterasiirappia ja intiaanisokeria.

Lihaosastolla odotti yllätys, johon en ehkä ollut varautunut: 80% marketin myytävistä lihoista on marinadissa, johon on lisätty sokeria. Myös leikkeleiden suhteen tuli yllätyksiä. Perheessämme on jonkun verran käytetty "vararavintona" valmiseineksiä ja niiden kohdalla kato oli täydellinen. Jos maksalaatikossa on siirappia, asia on ihan ok, mutta miksi valmistusaineissa lukee "sokeri", oli minulle vaikea hyväksyä. Valmislihapullat, paneroidut kanatuotteet jne sisälsivät luonnollisesti joko sokeria tai vehnäjauhoja.

Jogurttien suhteen tilanne on yksinkertaisen helppo: ostimme turkkilaista jogurttia ja maustamatonta tavallista jogurttia. Viime päivinä olemme jo lisänneet pakastemarjojen syömistä jogurtin mausteena. Kauppaan jäivät siis helposti itse kunkin lempparijogurtit kahden desin muovitötteröissä.

Leipäosastolta löytyi pienen tutkimisen jälkeen 3-4 ruisleipälajia, joiden valmistuksessa on pitäydytty täysin ruisjauhoon. Se ihmeen sokeri kummitteli taas käsittämättömän monen ruokaleivän valmistusaineluettelossa.

Jottei elämä ihan käy ankeaksi, löytyi yksi sipsilaji, jonka valmistusaineet on peruna, auringonkukkaöljy ja suola. Mielikuvasyömisen rooliin voi tuon sipsin sallia herkkuhetkinä, jos on tarvis. Maissinjyvät käyvät toki pikkuherkuksi, kun poksauttelee pop cornit itse.

Emme aio miksikään intoilijoiksi ja perheenjäsenillekin sallitaan, jos joku ei halua luopua aamuisesta Oboy-kaakaostaan tai pepperoni-makkarasta leivän päällä.

Miksi sitten tällainen päähänpisto? Havahduin, että leivomme pelkästä tottumuksesta jatkuvasti ravintoarvoltaan köyhää syötävää. Emme kiinnitä mitään huomiota tuotteiden valmistusaineluetteloihin. Kun epäterveellisen syömisen seuraukset ja vaikutukset eivät useinkaan ole välittömiä, on helppo olla välinpitämätön. Samoin lienee tupakoimisen ja liiallisen alkoholinkäytön kanssa.
Minulla ja miehelläni on lukuisia riskitekijöitä sairastua kakkostyypin diabetekseen. Eikä tarvitse olla juurikaan perillä ravitsemustietouden nykytietämyksestä, kun jo maalaisjärki sanoo, että sokeri ei ole hyväksi lapsillekaan.

Tämän illan ruokana oli meillä uunijuureksia höystettynä broilerilla ja pekonilla. Grillimauste jäi pois ja sen tilalle tuli yrttisekoitus, pippurit ja valkosipuli. Uunin vapauduttua tein hedelmäistä pähkinäleipää ihan näppituntumalla aineksia lisäten. Siitä tuli varsinainen herkku ja sen ohjeen varmaan tuotekehittelyn jälkeen kirjoitan blogiinkin.

Kaupassa juttelin tuttavaperheen isän kanssa kokeilustamme. Hän kertoi perheen äidin noudattaneen jo muutaman vuoden ajan vastaavaa ruokavaliota. Kunhan hänet seuraavan kerran tapaan, on jo jutunjuuri valmiina.

maanantai 1. toukokuuta 2017

Pihatyöläisten juhlaa

Vapunpäivä oli täällä niinkuin varmaan sielläkin täynnä aurinkoa ja lämpöä. Kauaa ei malttanut yövuoron jälkeen peiton alla aikaa viettää, kun tuntui että auringonvalo puskee luomien läpi ja ulkoilma oikein vetää puoleensa. Kyllä siinä nopeasti väsymyskin silmistä karisee linnunlaulua kuunnellessa ja mummomaisia tupsamisia tehdessä. Pappa kunnosti enon kanssa puutarhajyrsimen (lue: pappa katsoi vierestä, kun eno laittoi härvelin talven jäljiltä käyntiin). Pääasia, että möyrijä on nyt kunnossa. Pappa aloittikin oikein hanakasti työt ja mylläsi etupihalla olevasta entisestä pusikosta juurakoita ylös ja möyhensi maan. Paikalla oli tähän kevääseen asti epämääräinen pusikko piikkipensaita ja ainakin kolmea, neljää eri sorttia muita pensaita, joiden nimiä en edes ole vaivautunut selvittämään.

Haravoitua sain jonkin verran ja oma aikansa meni eläinkierroksella kanalassa ja pupujen luona. Pupujen isommassa ulkotarhassa oli suloinen yllätys, kun pesäkolon suulta loikki pikkuinen yllätyspallero nuuhkimaan kevätilmaa. Kun Anne-Mari riensi tilaltaan pupuvauvaa katsastamaan, hän sai selville, että pesäonkalossa on kaksi poikasta. Kun Anne-Mari seuraavina viikkoina muuttaa ihka omalle tilalle, on pikkuhiljaa myös puputarhoilla muutto edessä.

Anne-Marin muutto edistyy hienosti. Tänään hän vei ensimmäistä kuormaa omalla autollaan. Kuormassa oli hänen nykyiseltä tilaltaan säkitettynä pupujen kakkapissapehkuja, jotka hän levittelee tulevalle kasvimaalleen. Pehkusäkit hän kuormasta purkikin, mutta muu mukana ollut tavara unohtui autoon, kun hän äkillisestä mielijohteesta lähtikin käymään täällä vastoin ennakkosuunnitelmia. Kulkeehan se tavara tietysti mukana noinkin.

Tulevaksi yöksi tuskin tarvitsee laittaa talossa lämmitystä päälle, kun ulkona on vielä kuusi lämpöastetta ja kello on kohta kymmenen. Kevään lämpimin ilta tähän mennessä. Rönttähuoneessa majailevat 11 pikkutipuakin tarkenevat ilman lattialämmitystä, kun ressukat nukkuvat tiiviisti kylki kyljessä.

Oma unenlaatuni on parantunut entisestään, kun nukun mieheni vieressä, koira kylkeä vasten ja yhdestä kahteen kissaa joko jalkojen lämmikkeenä tai vatsan päällä kehräämässä. Tämäkin sellaista, mistä ei kaupungissa-asuessa tiennyt mitään.

Käydään alkavaan arkeen silmät avoinna, korvat kuulevina. Unohdetaan hiukan useammin oma hyvinvointi ja pohditaan useammin, miltä mahtaa läheisestä tuntua juuri nyt. Ehkä hän kaipaisi kipeästi myötäelämistä.