lauantai 18. maaliskuuta 2017

Kohta tämä talvi jättää meidät


Pakkasen ja kuuran koristamia päiviä oli tänä talvena hyvin vähän. Niitä ihasteltiin silmin ja myös kuviin tallentamalla. Olemme nauttineet tästä talvesta.




Kanalasta pihaan tullessa oikealla puolella on kanien kopit ja vasemmalla isän istuttama palsamikuusiaita. Kuusiaita antaa pihaan hyvän tuulensuojan ja luo turvallisuudentunnetta pysyvyydestä ja menneiden sukupolvien työstä. 


   

"Vanha tupa" joksi vanhaa taloa, syntymäkotiani, nimitetään, antaa jo periksi ajalle. Taloon liittyvät tuhannen tuhannet hyvät muistot saavat mielen hyrisemmään aina kun talon näkee.
Talon länsipäädyssä, josta kuva on, sinnittelee vanha luumupuu: joka syksy se ilahduttaa vaihtelevaisella sadollaan.







perjantai 17. maaliskuuta 2017

Hiirensyömät äitin tärkeät

Kun kesällä 2015 muutimme tästä kuvan keskellä näkyvästä talosta Lautakankaalle, oli muuttokuormassa laatikko, jonka päälle olin kirjoittanut "Äitin tärkeitä".
Laatikko päätyi muutaman muun laatikon kanssa vanhan talon tupaan. Jossain vaiheessa kurkistin laatikkoon ja tarkistin, ettei siellä ollut mitään sellaista, mikä ei kestäisi lämmittämättömässä tilassa säilyttämistä.

Laatikko tärkeineen unohtui vanhaan tupaan. Elämään tuli tilalle paljon muuta tärkeää ja ne asiat jäivät sivuun ja unohtuivatkin.

Viime viikolla kävin vanhan talon puolella katselemassa, mistä nurkasta jatkaisin raivaamista. Talossahan on suloisessa sekamelskassa autonrenkaita, kasakaupalla mattoja ja patjoja, tarpeettomia astioita, huonekaluja, lasten vanhoja leluja, kangaspuita ja kaikkea sitä tavaraa, mitä vanhempani taloon säilöivät kolmenkymmenen vuoden aikana.

Silmiini sattui banaanilaatikko, jonka päälle oli tussilla kirjoitettu "Äitin tärkeitä". Mietin, "kuinkahan tärkeitä täällä mahtaa olla, kun en ole niitä kohta kahteen vuoteen tarvinnut".
Laatikosta paljastui pienenpientä paperisilppua. Hiiret olivat silpunneet kaiken mihin olivat hampaansa saaneet upotettua. Silpun seassa näkyi olevan kasvien siemeniä. Muistin laittaneeni laatikkoon "tärkeiden, harvinaisten kasvien siemeniä" vakaana aikomuksenani kylvää niitä maalle päästyäni. Mutta itse silpusta ei saanut enää selkoa, mitä se on alunperin mahtanut olla - lehtileikkeitäkö, valokuviako vai muistilappuja. Laatikossa oli ehjänä savikuppi, jonka olin saanut alakouluikäisenä lahjaksi opettajaltani ja kuppi oli kulkenut mukanani elämänvaiheesta toiseen.

Hiirien tuhoama tärkeiden asioiden laatikko piti minulle herätyssaarnan siinä kylmänkosteassa tuvassa.
Minut laitettiin miettimään, mitä pidän aarteinani elämässäni? Ovatko ne säilyttämisen arvoisia, säilyvätkö ne, onko niillä todellista arvoa, merkitsevätkö ne loppujenlopuksi minulle mitään. Entä kuinka varmassa tallessa minulla on ikuiset arvot? Arvostanko niitä, vaalinko niitä, ovatko ne minulle joka hetki tärkeitä.

Elämä on herkkä ja hauras, ainutkertainen. Elämänlanka on henkäyksenohut. Kun se lanka katkeaa, olemme voimattomia sen edessä.

Ihmisillä lähelläni on silmänräpäyksen matka ikuisuuteen - toki minullakin. En ole omasta ikuisuusmatkastani huolissani, koska tiedän päämääräni.

Pidänkö lähellä olevien ihmisten, läheisteni, lasteni, puolisoni, työtovereitteni, hoidokkieni, ystävieni tätä hetkeä niin tärkeänä, että keskityn heidän sanoihinsa edes tämän hetken ajan. Onko huomiossani mukana rakkaus ja aito välittäminen.

Ei tuhlata tätä hetkeä rakkaudettomuuteen ja suljeta korviamme ja silmiämme kun ihminen on meitä lähellä.

torstai 2. maaliskuuta 2017

"Lussan puolella" sanoo savolainen päivän kelistä

35 vuotta on aika pitkä aika. Tänään juttelin puhelimessa yläasteaikaisen parhaan ystäväni kanssa, jota en ole nähnyt, josta en ole kuullut ja jonka kanssa en ollut jutellut kolmeenkymmeneenviiteen vuoteen. Tuona aikana meistä koulutytöistä tuli isoäitejä...

Lapset ovat hiihtolomalla ja minulla on ollut pari vapaapäivää. Ihan kotitöissä on aikamme kulunut. Säätilojen vaihtelut tuo vaihtelua maalaiselämään, kun välillä kolataan lunta, välillä liukastellaan iljanteella ja välillä ihmetellään vesisadetta. Pakkaslumen koristelemat pakkaspäivän näkymät ovat olleet tänä talvena harvinaisia ja kun aamulla puut kukkivat kimaltavassa lumessa, ovat kaikki kuvaamassa henkeäsalpaavia maisemia. Tänäkin aamuna heräsimme lumen koristamiin maisemiin, mutta hetkessä lämpöasteet sulattivat lumet pois oksilta. Talvi alkaa olla auttamattomasti takana ja jälleen kerran se tuntui ihan liian lyhyeltä. Kolmeakymmentä hipovia pakkasia saimme kokea vain kahdesti ja silloinkin vain yhden yön seutuun kerrallaan. Täällä sisämaassa kun pakkaskeli tuntuu lauhkealta verrattuna pakkasiin meren rannalla, niinkuin vanhassa kodissa.

Elämässä on tapahtunut paljon niinä viikkoina, kun en ole blogitekstiin asti päätynyt. Nyt tapahtumat vain ovat olleet sellaisia, että niistä ei ole asioiden yksityisyysluonteisuuden takia lupakaan kirjoittaa. Kirjoittaminen tänne on muutenkin sellaista, että haluaa kirjoittaa siitä, mikä on "mielen päällä". On turha sepitellä tarinaa toisarvoisista asioista, jos sydämellä on kuitenkin ihan muuta.

Tällä hetkellä meillä kaikilla on asiat ihan hyvin. Olemme säilyneet ehjinä vaaroista ja onnettomuuksista, toisin kuin monet ystävämme. Joskus kokee voimattomuutta, kun ei ole keinoja kantaa toisen taakkoja niin paljoa kuin haluaisi. Ja joidenkin ihmisten kokemat vastoinkäymiset tuntuvat kohtuuttomilta tai ainakin saavat ymmälleen.

Olisi niin mukava kuulla kuulumisianne kommenteissa. Monen blogitutun kirjoituksia en ole ehtinyt viikkokausiin lukemaan saati kommentoimaan. Olette kuitenkin paljon olleet mielessäni.

Iltapalaleivän taikina kohoaa kulhossa mikrouunin suojissa. Takassa polttelen vähän puita, että kuivumassa oleva pyykki ei tee elämää kovin nihkeäksi. Anne- Mari täyttää tänään 23 vuotta, mikäli oikein muistan. En ole vielä muistanut onnitella, mutta PALJON ONNEA RÖMPÄN EUKOLLE ERÄLAHTEEN!

maanantai 23. tammikuuta 2017

Eläinlapsia mummolassa

Kun ihmislapsenlasta saa niin harvoin kyläilemään, niin onneksi on tullut laiha korvike mummoiluun ja pappailuun: eläinlapset.
Anne-Mari oli viikonlopun reissussa ja kuskasi kaikki elukkansa mummolaan hoitoon. Meillä olikin viikonloppuna sisällä talossa suloinen eläintarha: viisi kissaa, viisi koiraa ja pupu. Kun äsken Anne-Mari lähti takaisin Erälahtea kohti, tuli hiukkasen haikea olo. Onhan täällä toki lohduttajia lähellä, mutta kyllä oli taas mukavaa oppia tuntemaan enemmän Pipsaa, Brutusta ja Dianaa. Poju-pupuun on aika vaikea luoda tuttavuussuhdetta, kun tuo pupujen elämä vaikuttaa aika yksioikoiselta: riemastutaan, kun ihminen tuo heinää tai muuta syötävää, mutta muuten ollaan tasaisen tyytyväisiä elämään.

Kannoin jo hautomakoneen keittiön pöydälle ja joko huomenna tai ylihuomenna lataan siihen 24 munaa haudottavaksi. Laskeskelin, että kuoriutuminen alkaisi sopivasti pitkien vapaitteni alla, jotta ehdin olla kätilöimässä tipuja. Tämä varhainen hautomisaikataulu johtuu yksinomaan siitä, että toinen satsi täytyy saada sukkelasti ensimmäisen perään tänä keväänä. Kyselyjä kananpojista on tullut niin paljon, että jos aiomme omaa kanamäärää lisätä, ei yksi hautomasatsi riitä. Koko sydäntalven on kanalassa kaksi rouvaa yrittänyt hanakasti hautoa ja joka päivä olen yhtä hanakasti vohkinut munat heidän altaan. Nyt kun kaikin mokomin saisivat alkaa hautomaan, niin nyt sitten on kanoilla ihan muut hommat mielessä. Olin ajatellut, että jos hautomakoneen kanssa yhtä aikaa olisi haudottu kanalassakin, olisi ollut tipujen siirtäminen kanalaan ja ehkä sijaisäidin siipien alle saattanut sujua.

...
Toinen talvemme maalla on sujunut kaikenkaikkiaan hyvin. Pitkiltä sähkökatkoksilta on säästytty. Viime talvi antoi osviittaa siitä, missä lukemissa kuukauden sähkölasku huitelee, jos sattuu pitkiä pakkasjaksoja. Tänä talvena vasta yhtenä yönä pakkanen on kivunnut 26 asteeseen. Silloin jo tiesimme, kuinka kanala pitää lämmittää, eikä yhden yön korventaminen vielä tunnu muutenkin hurjassa sähkölaskussa.
Pannuhuoneessa jäätyi vesiputki juuri sellaisena viikonloppuna, kun kiinteistönhuoltajapoika oli kyläilemässä. Hänen neuvokkuutensa ansiosta selvisimme puolen päivän vesikatkoksella ilman taloudellisia vahinkoja. Ja se tapaus opetti kantapään kautta, ettet jätä pannuhuoneen ovea auki edes kymmenen asteen pakkasella.
Lumitöitä ei ole ollut tarpeeksikaan. Viime talvena sitä iloa riitti sekä miehelle että minulle, mutta tämän talven lumityöt on minulta tykkänään tekemättä. Tietysti siihen on ollut syynä myös yöpainotteinen työni, että iltaisin olen jossakin muualla kuin lumikolan varressa.
Hiihtämisestä ei ole juuri tänä talvena puhuttu ja jäällekin ovat lapset päässeet lähinnä jäähallin vapaavuoroilla.

Olen viritellyt vanhaa rakasta harrastustani lukemista. Ennen perhettä luin kaiken vapaa-aikani. Perheen kasvamisen myötä pidemmistä lukuajoista on tullut luksusta. Nyt lasten varttumisen myötä lukemisesta on tullut rentouttava harrastus. Sille harrastukselle lyhyet päivät ovat suoneet enemmän mahdollisuuksia, kun ulkotöitä viitsii tehdä pimeällä aika rajallisen määrän.

Mitä tulee elämän luksukseen, sitä on ehdottomasti väsyneenä nukkumaanlähtö miehen viereen ja villasukkajalkojen asettelu koiran lämpöistä masua vasten ja kehräävä, silkinpehmeä kissa kylkeä vasten tai oman vatsan päällä. Ainakin sellainen ero on meidän kaupunkielämään verrattuna.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Kangasniemeläiset saivat tänään uuden kirjaston!

Uusia kirjastoja valmistuu kotikuntaan yleensä vain kerran ihmiselon aikana, joten tänään kello 10 ovensa ensi kertaa asiakkaille avanneeseen Kangasniemen kirjastoon oli minun pakko päästä jo heti kymmeneltä.

Kirjasto on osana uutta koulukeskusta Kankaistentien varrella. Tänään yläasteen oppilaat aloittivat uutta lukukautta uudessa koulussaan. Kirjaston ja koulun ohella kuntalaisten käytössä on myös uusi 900- neliöinen liikuntasali.

Hankkeen kokonaiskustannukset oli 11,6 miljoonaa euroa ja Kangasniemen kunnan osuus summasta on 5,6 miljoonaa. Hanke on kunnan historian mittavin investointi.

Kirjastosta voi ensi silmäyksen jälkeen sanoa, että ilmapiiri siellä on tyyni, selkeä ja valoisa. Värimaailma on hillitty ja valaistus sopiva erilaisiin toimintoihin kirjaston eri osissa. Puhdas puun tuoksu tervehtii tulijaa jo ovelta. Kirjat ovat esillä selkeästi ja hyllyjen välillä on riittävästi tilaa.

Lehtihuoneesta ennustan aikanaan suursuosikkia, koska myöhemmin keväällä käyttöön tuleva järjestelmä mahdollistaa lukusalin käytön myös muina kuin kirjaston aukioloaikoina. Lukusalin kaksi päätettä ja kopiokone on myös asiakkaiden käytössä. Lukusalin ja koko kirjaston lemmikki on kiikkutuoli. Voi olla, että toisen tuolin hankinta tulee aika pian ajankohtaiseksi - niin houkuttelevalta tuoli näytti, että sen sylissä voisi viipyä pitkäänkin.

Kirjastossa on myös luokkahuoneelta näyttävä ryhmätyötila, joka on erittäin monikäyttöinen. Kirjastossa vierailevat ryhmät, koululuokat tai vaikka kirjallisuuspiiri voi kokoontua huoneessa, jossa on työpöydät ja istuimet kuudelletoista. Seinällä oleva tilateos paljastui lasten erimuotoisiksi istuimiksi, joilla pienet kirjastonkävijät voivat istua kuunnellessaan vaikka satutuokiota. Aikanaan kirjaston tiloihin valmistuu myös pelihuone konsolipelien pelaamista varten.

Huomioni kiinnittyi erittäin viihtyisäksi suunniteltuun lasten osastoon. Lasten kirjat ovat selkeästi esillä ja helposti pienimpienkin kirjastonkäyttäjien tarkasteltavina. Lastenosasto onkin sijoitettu kirjaston keskelle ja sen yhteydessä on valoisan ikkunaseinän äärellä leikkipaikka ja runsaasti istumatilaa kirjojen tutkisteluun.

Kirjastossa on tällä hetkellä 69 000 lainattavaa nimikettä ja lehtienlukusalissa on luettavissa 135 eri lehteä.

Jos Kangasniemi olisi hiukan suurempi paikkakunta ja kirjaston käyttäjämäärät suurempia, olisi näin viihtyisän kirjaston yhteyteen rakennettu kahvila puoltanut paikkaansa. Mutta joka tapauksessa olemme hyvin tyytyväisiä ja kiitollisia tähän upeaan lahjaan, jota voimme mielin määrin käyttää iloksemme ja hyödyksemme.

Koulukeskuksen ja kirjaston vihkiäisiä vietetään huhtikuussa.

Kirjaston aukioloajat ovat myös erittäin asiakasystävälliset: ma-pe 10-18, la 9-14.

Kirjaston henkilökunta kuulee mielellään ehdotuksia kirjaston toiminnan ja palvelujen kehittämiseksi.

Jos vierailet kauniissa kotikunnassamme, käy tutustumassa levolliseen ja kauniiseen uuteen kirjastoomme. Henkilökuntakin on iloisesti hymyilevää.

lauantai 31. joulukuuta 2016

Kanipaistilla

Papan kanssa kävimme Anne-Marin luona Erälahdessa. Anne-Mari tarjosi meille leivinuunissa valurautapadassa haudutettua kanipaistia keitettyjen perunoiden ja porkkanoiden kanssa. Juomana oli puolukkamehua. Kaninliha oli mahdollisimman tuoretta: eilisiltaisen teurastuksen jälkeen Anne-Mari oli laittanut lihat yöksi leivinuuniin ja aamulla ruoka oli valmista.

Minä nautiskelin sydämeni kyllyydestä kahden koiran rapsuttelusta: istuin tuvan sohvalla, koira kummallakin kyljellä ja siinä rapsuttelin tyytyväisyydestä yniseviä, suloisuudelle tuoksuvia lemmikkejä pitkän tovin. Sen ajan pappa käytti hiekoittamalla tietä, joka vie Anne-Marin farmille. Tie vie metsän poikki ja on melko mäkinen ja nyt oli lämpötilojen vaihtelut jäädyttäneet tiestä uskomattoman liukkaan. Pappa vei sepelisäkkiä autolla paikanpäälle ja parhaimmassa mäessä pysäytetty auto alkoi liukua takaperin mäkeä alas. Mitäpä siinä pappa muutakaan keksi tehdä kuin asettaa hiekkakauhana olleen Anne-Marin löylykauhan etupyörän alle. Ainakin auto pysähtyi, mutta kauhan pappa otti kotiin korjattavaksi.

Erälahdessa on rentouttavaa käydä, kun siellä hiljaisuus ympäröi kaikkialla. Anne-Mari kertoi, että imurinkin ääni on alkanut kuulua ärsyttävän kovalta.
Kanojen ja loppujen pupujen siirtoa suunnittelemme ja varmaan Anne-Marin seuraavina vapaapäivinä asia taas eteneekin. Kovasti toivomme, että lupaillut pakkassäät eivät yltyisi ihan tulipalopakkasiin. Lisälämmitysten virittely eläinten suojiin ja lämpötilojen seuraaminen on työlästä pitkien pakkasjaksojen aikana. Hyvin selvisimme viime talven hurjimmasta -30 asteen tietämillä liikkuneesta pakkasjaksosta, mutta mielessä oli koko ajan pienoinen huoli, ettei mikään lämmitysjäjestelmästä hajoa. Onneksi meillä on kuitenkin paljon erilaisia sisätiloja kummankin talon puolella, jos tarvitsee tehdä "hätäevakuointeja".


Kiitollisena vuodesta 2016. Uuteen vuoteen käyn ajatuksin, että voisin enemmän jakaa ajastani ja yltäkylläisyydestäni muille.
Sinä, joka tätä nyt luet: Jumala siunatkoon koko elämäsi. Tartu Jumalan lupauksiin entistä päättäväisemmin. Ne lupaukset on luettavissasi Raamatussa.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Leppoisa päivä kuitenkin

No kyllä täällä nyt näyttää siltä, että yksi huushollin asukas on muuttanut ja vienyt romppeensa mukanaan.

Kuten arvelinkin, tämän päivän ohjelmaksi muotoutui Anne-Marin suurempien ja painavampien tavaroiden kuskaaminen. Samalla sain pakastimen sulatettua, kun pakkasin Anne-Marin pakasteita ja tyhjensin yhtä pakastinta hänelle mukaan.
Takkahuoneen yhdessä nurkassa on ollut pappani tekemä peililipasto Kaisan ja Anne-Marin tavaroiden laskutilana. Kun en muuttajalle lipastoa luvannut, hilasin sen olohuoneeseen paikalle, jossa sen iätön kaunes ilahduttaa silmää. Takkahuoneen hämärässä nurkassa lipasto ei suinkaan päässyt oikeuksiinsa. Lipaston lukuisia laatikoita availlessani löysin jälleen yhden piilon, jota en ollut vielä tänne muuton jälkeen löytänyt. Alimmassa laatikossa oli äitini talteenlaittamia käsin kirjailtuja pellavaisia liinoja ja kodintekstiilejä. Joskus kun on aikaa, täytyy ottaa liinat tarkempaan tarkasteluun, pestä ja prässätä. Muistan liinat lapsuudestani ja tiedän niillä olevan ikää toista sataa vuotta, koska ne ovat Lahja-mummon aikanaan perinnöksi saamia.

Tämä talo on tuntunut oudon hiljaiselta. Viime yönä ei riehunut yksikään kissa ja Kiira nukkui tuhisemalla minun ja papan jalkopäässä. Ehkä ne muuttaneet katit olivat niitä pahimpia yömelskaajia, koska nämä kaksi ovat tassutelleet täällä hiljaa ja siveästi.

Puhutaan hiljaisuudesta ja ikävästä sitten uudelleen, kun Anne-Mari vie 5 kukkoa, 21 kanaa, tusinan verran pupuja ja toisen karjalankarhukoiran Erälahteen. Siinä vaiheessa meidän on alettava suunnittelemaan eläinkantaamme lisävahvistusta. Se hautomakone voisi olla sopiva ratkaisu siinä tilanteessa.